PREIVIIKIN HISTORIAA

  Vanhimmat kylämme historiaan liittyvät löydöt ovat nykyisen radioaseman takaa rautakauden haudoista löytyneet esineet,   joihin voi tutustua Satakunnan Museossa.

  Korkea harjanne, joka kulkee Preiviikin Kuuminaisten puoleisella laidalla oli kuivaa maata jo rautakaudella n. 500 v e.Kr.
   Jo1300-luvulla oli Preiviiki kohonnut merestä.

  Samoihin aikoihin katosi Kokemäensaaren ja Pietniemen välinen salmi ja mantereesta tuli yhtenäisempi.

  Preiviiki mainitaan jo ainakin v. 1491 ja nimi on muodostettu ruotsinkielen Bredvik-sanasta, joka   tarkoittaa leveää lahtea.

  On päätelty, että ensimmäiset asukkaat olivat ruotsalaisia. Tultaessa1500-luvulle kylä oli muodostunut keskustan
  korkeimmalle paikalle, jonne kaikki talot sijoittuivat. Preiviikissä oli1550-luvulla viisi taloa.

  Nykyinen Makholman kylä oli alkujaan Preiviikin kulmakunta ja Viasveden alue kuului myös Preiviikiin.

  Viasveden kylä muodostui vasta 1700-luvun lopulla preiviikiläisten liikamaasta.

  Vielä nykyisinkin ovat Preiviikin ja Viasveden maat sekaisin sen mukaan, mistä ne aikoinaan on erotettu.


Kuva -20 luvulta, Mauno Mäkelän talon takana tuulimylly, silloin Preiviikintie meni talon ja riukuaidan välistä.
  Vähitellen Preiviikin asukasluku lisääntyi ja tänne tuli eri alojen ammatinharjoittajia.

  1600-luvulla oli useita katokausia mutta meri on ollut aina preiviikiläisten ruoka-aitta kovinakin aikoina.

  Ensimmäinen mylly on kylässä ollut jo 1500-luvulla ja 1600-luvun lopulla rakennettiin tuuli- ja vesimylly.

  1700-luvun alkupuoliskolla kylään syntyi 35 lasta, kuolleita oli 19.

  Ihmisten elinikä oli yleensä hyvin lyhyt muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta.
  Rippikirjoissa mainitaan 97-vuotias eukko nimeltään Brita.

  Preiviikiläiset joutuivat osallistumaan myös ruotusotamiehen varusteluun sillä emämaa Ruotsi kävi jatkuvasti sotia.

  Penttilä oli sotilaan virkatalo, puustelli. Väkiluku oli 1800-luvulla jo kasvanut ja vuosisadan alkupuolella syntyneitä oli 363.

  Tosin kulkutaudit ja sodat verottivat Preiviikinkin väestöä. Perheissä oli paljon lapsia, joista suurin osa kuoli pieninä.

  Sosiaaliturvan puuttuessa oli lasten huolehdittava vanhemmistaan ja lasten puuttuessa, jonkun muun oli se tehtävä.

  Rippikirjoissa mainittiin ensin talon isäntäväki ja palkolliset, sitten muut talon asukkaat.


Penttilän talo, kuvassa Penttilän perhettä

  Kaskiviljelyn päätyttyä tuli käyttöön sarkajako. Isojaon jälkeen talojen pellot olivat suurempina lohkoina ja
  helpompia viljellä.

  Karjaa kuljettivat ja vahtivat paimenet, jotka saattoivat olla hyvin- kin nuoria.

  Metsää ruvettiin arvostamaan vasta teollisuuden kehittyessä, sitä ennen puut olivat kotitarpeeseen.

  Rantaniittyjä ja saaria käytettiin karjan laiduntamiseen.



  Vähitellen tuli kylään lisää eri ammatinharjoittajia kuten räätäli Rosendahl, sotilaita ja Penttilän virkatalon asukkaina
  mm. luutnantti ja kersantti.

  Kun talollisten lisäksi oli lampuoteja eli vuokra- viljelijöitä, eri ammattien mestareita, torppareita ja itsellisiä, alkoi
  väestöpohja laajeta.

  1800-luvulla osallistuivat preiviikiläiset ns. talonpoikaispurjehduksiin ja rakensivat laivoja, joilla vietiin halkoja
  ja muuta puutavaraa sekä karjatuotteita.

  V. 1824 tehtiin Preiviikissä kaljaasi ”Lykligheten”.
  Muita laivoja olivat mm. ”Diana”,”Helena”,”Lovisa”,”Pollux”,”Johannes”,”Johan Gustaf” ja ”Sofia”.

  Kun esim. halkoja rahdattiin Tukholmaan, saattoi yksi matka kestää koko kesäkauden; ensin halot lastattiin,
  purjehdittiin yli Pohjanlahden ja lasti piti vielä myydä ennen kuin päästiin paluumatkalle.

  Kalastuksesta on varsin vähän säilynyt tietoja mutta se on kuitenkin kautta aikojen ollut varsin merkittävää.

  Vuonna 1834 emäntä Liisa Welan Preiviikistä omisti 10 syltä nuottaa, 15 verkkoa ja veneen.

  Lähestyttäessä 1900-lukua alkoi teollistumisen aika. Porissa oli tarjolla puun- ja metallinjalostuksen
  sekä pienempien yritysten ja kaupungin työpaikkoja, joihin preiviikiläisiäkin siirtyi

  1900-luvulla Preiviiki oli sekä perinteinen maalaiskylä että eräänlainen asumalähiö.


Jussi Veneranta silakkasaaliineen
  Nykypäivän preiviikiläisistä suuri osa on palveluammateissa, mutta kylässä asuu myös maan- viljelijöitä, virkamiehiä,
  eri alojen ammattilaisia ja yrittäjiä.

  Haasteena onkin, että vanha kulttuurialue säilyy omaleimaisena ja pysyy kuitenkin mukana nykypäivän elämänmenossa.